Olen tuurikuntoilija.
Hyvällä tuurilla kuntoilukauteni on kestänyt useita vuosia ja sitten taas lopahtanut jostain syystä, toisinaan jokin vartalon muokkaus- tai kilonkaristusvimma on saanut minut liikkeelle. Viime keväänä sairastin hankalan keuhkokuumeen ja totesin, että kahdenkymmenen metrin matka postilaatikolle oli joinain päivinä jo liikaa. Ei kunto riittänyt. Sairaalassa lisähapessa maatessani muistan laskeskelleeni, että montakohan askelta täytyy jaksaa ottaa päästäkseen vessaan. Nelikymppisenä! Toivuin hyvin kaikesta huolimatta. Jaksoin pari viikkoa sitten jo loistavasti päivän shoppailua Turussa kaksitoistavuotiaan tyttäreni kanssa. Kaikki, jotka ovat koskaan shoppailleet 12-vuotiaan tyttären kanssa (Turussa?), tietävät, että se kyllä käy kuntoilusta.
Puolitoista viikkoa sitten päätin aloittaa karkkilakon. Seuraava karkkipäiväni on pyhäinpäivän tienoilla. Karkitellen ja keppostellen sitten siinä vaiheessa, mutta siihen asti aion olla totaalikieltäytyja karkin suhteen.
Kun karkkilakkoani oli kestänyt muutaman päivän, luikahti ajatus iltalenkistä mieleeni. Salaa hiippaili nurkan takaa, arvaamatta. Kaivoin lenkkarit esiin ja lähdin tarpomaan. Metsätiellä on mieltä rauhoittava vaikutus. Ja samalla kun mieli sai levätä, keho sai kyytiä! Pääasiassa reipasta kävelyä, välillä pieniä juoksupyrähdyksiä. Olen nyt sitten viikon verran hikoillut litratolkulla nesteitä (vaaka näytti kahta kiloa vähemmän!) ja ollut edelleen ilman karkkia!
Ilmeisesti minulla on vaivihkaa alkanut taas uusi kuntoilukausi. Soisin sen kestävän vuosikymmeniä.
