maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulu tulla saa!

Salainen neuleystäväni muisti minua joulukuun ihanalla paketilla. Varusteluja keskitalven lämpimään juhlaan tulikin oikein runsain mitoin! Kiitos ystäväni! Tässä viikkoa ennen joulua alan suunnitella jouluruokien valmistusaikataulua, siivoilen pikkuhiljaa (aatonaattona yleensä hardcore-lattiodenpesut yms.) ja alan lisäillä hiukan jouluripauksia sinne tänne. Tässä paketissa noita ihania ripauksia jouluisten kynttilöiden ja mausteiden muodossa onkin. Ja ihanan väriset langat tietysti neuloessa silmien alla!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Marraskuun yllätys

Aivan ihana paketti neuleystävältä! Tulipa paljon iloa ja lämmintä ajatusta postissa! Paketista löytyivät ihanat villasukat, huulivoidetta, juoma-ainekset, heijastinlankaa, kaksi kerää herkullisien värisiä huopanen-lankoja, muffinivuokia ja kahvin tuoksuisia lämpökynttilöitä.
Ensi viikonloppuna vietämme perinteiseen tapaan perheen kesken pikkujoulua. Tuolloin nautimme sitten lumiukkosoppaa lämpökynttilöiden tuoksuessa. Pikkujoulua viettäessä meillä on ollut tapana muistella mennyttä vuotta ja hiukan suunnitella tulevaa. Kirjoitamme kirjeet joulupukille (neljän lapsen toiveita on vaikea muistaa) ja tunnelmoimme herkutellen joululaulujen soidessa taustalla.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Makoisa välimuistaminen neuleystävältä... ♡

Juuri sopivasti karkkipäivään kohdistui salaisen neuleystäväni välimuistaminen. Mukava yllätys, kiitos! Ja tässä vaiheessa laku on jo siis mennyt parempiin suihin...  Ja vastaukseksi tiedusteluun: Rakastan yllätyksiä, eli  ei erityistoiveita! :)

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Voihan elämä!

Onpa ollut kiireistä viime aikoina! Lokakuun pakettikin saapui jo ajat sitten salaiselta neuleystävältä, mutta tänne asti en ole vielä ehtinyt sitäkään hehkutella...

Ensinnä mukava välimuistaminen:
 
Pirteän vihreä virkkuukoukku ja ohje puolikkaaseen isoäidin neliöön! Kiva ohje, tein jo harjoituskappaleen!
 
 
Ja sitten varsinainen lokakuun paketti "taikapallo".....

 
.....jonka sisältä purkautui kaikki nämä ihanuudet:
 
 
Eli paketista löytyi: kirje, sukkaohje, jugurttivadelmia, teepusseja, suklaapatukka, sukkapuikot, iki-ihania silmukkamerkkejä (tarpeeseen tuli) ja lämpökynttilöitä. Kaikki nämä ihanuudet pakattuna Nalle-kerän sisään! Kiitos ihana Neuleystäväni!
 
Nyt vihdoin minullekin koitti parin päivän "syysloma" (=kertyneitä ylitöitä otan takaisin) ja pääsen käsiksi puikkoihin ja lankaan sydämeni kyllyydestä! :)



maanantai 9. syyskuuta 2013

Syyskuun paketti Salaiselta neuleystävältä

Ihanaa! Oli mukava yllätys maanantain kunniaksi löytää paketti postilaatikosta! Syksyn värejä, ihania raitoja ja nam, hiukan juurikin niitä sallittuja herkkuja...
Ja ainahan elämään hiukan kimallusta mahtuu, tällä kertaa se ilmestyi ihanien koristetarrojen muodossa!
Kauniit lautasliinat odottavat ensi viikonlopun rauhallista perheateriaa, jolloin ehtii yksityiskohtiinkin keskittyä mukavasti.

Kiitos Neuleystävälleni! ♡

tiistai 13. elokuuta 2013

Iltalenkillä

 
Olen tuurikuntoilija.
Hyvällä tuurilla kuntoilukauteni on kestänyt useita vuosia ja sitten taas lopahtanut jostain syystä, toisinaan jokin vartalon muokkaus- tai kilonkaristusvimma on saanut minut liikkeelle. Viime keväänä sairastin hankalan keuhkokuumeen ja totesin, että kahdenkymmenen metrin matka postilaatikolle oli joinain päivinä jo liikaa. Ei kunto riittänyt. Sairaalassa lisähapessa maatessani muistan laskeskelleeni, että montakohan askelta täytyy jaksaa ottaa päästäkseen vessaan. Nelikymppisenä! Toivuin hyvin kaikesta huolimatta. Jaksoin pari viikkoa sitten jo loistavasti päivän shoppailua Turussa kaksitoistavuotiaan tyttäreni kanssa. Kaikki, jotka ovat koskaan shoppailleet 12-vuotiaan tyttären kanssa (Turussa?), tietävät, että se kyllä käy kuntoilusta.
 
Puolitoista viikkoa sitten päätin aloittaa karkkilakon. Seuraava karkkipäiväni on pyhäinpäivän tienoilla. Karkitellen ja keppostellen sitten siinä vaiheessa, mutta siihen asti aion olla totaalikieltäytyja karkin suhteen.
 Kun karkkilakkoani oli kestänyt muutaman päivän, luikahti ajatus iltalenkistä mieleeni. Salaa hiippaili nurkan takaa, arvaamatta. Kaivoin lenkkarit esiin ja lähdin tarpomaan. Metsätiellä on mieltä rauhoittava vaikutus. Ja samalla kun mieli sai levätä, keho sai kyytiä! Pääasiassa reipasta kävelyä, välillä pieniä juoksupyrähdyksiä. Olen nyt sitten viikon verran hikoillut litratolkulla nesteitä (vaaka näytti kahta kiloa vähemmän!) ja ollut edelleen ilman karkkia!
 
Ilmeisesti minulla on vaivihkaa alkanut taas uusi kuntoilukausi. Soisin sen kestävän vuosikymmeniä.


maanantai 12. elokuuta 2013

Salaiseksi neuleystäväksikö?

Tänään erittäin rankan työpäivän päätteeksi kotona jo kahvikupin ääressä istuessani osui silmiini netissä "Salainen neuleystävä"- ryhmä. Sitä sitten aloin tutkia (vaikka aiempaa kokemusta aiheesta ei ole, niin oli mielenkiintoinen nimi!) ja kuinka ollakaan nyt olen sitten ilmoittautunut Salaiseksi Neuleystäväksi. Mikäli joku on yhtä epätietoinen kuin minä alkuun, niin ryhmässä on ideana lähettää ja vastaanottaa syksyn ajan neuleaiheisia (ja ehkä vähän jotain muitakin ihanuuksia joukossa) paketteja salaisille neuleystäville. Ihana idea, sopii synkkenevään syksyyn (vaikkei nyt vielä olekaan kovin synkkää) kuin pipo päähän tai villasukka varpaisiin!

Ilmoittautuminen on siis tehty ja nyt vain odottelen sitten ryhmän alkamista!